Toiminta-aika
V. 2012 keväällä 2.1- 30.6
Viikolla 7 leikkipuistossa mäenlasku ja lumileikit jatkuu
Leikkipuisto suljettu viikko 8
Leikkitoiminta
Ohjattu leikkipuistotoiminta on tarkoitettu salolaisille yli 2-vuotiaille, mutta alle kouluikäisille lapsille. Ulkona tapahtuvaa maksutonta puistotoimintaa järjestetään eri päiväkotien pihassa.
Päivittäinen leikkiaika puistotoiminnassa on klo 9-12. Tänä aikana lapsi voi osallistua puiston toimintaan siten, että alussa ja nuoremmalla lapsella käytetään lyhyempiä hoitoaikaoja, jolloin lapsi totuttelee puistossa oloon . Leikinohjan kanssa on hyvä keskustella ja sopia kullekin lapselle sopiva hoitoaika, niin että lapsen iän mukainen sekä henkilökohtainen rytmi tulevat huomioiduksi. Myös sääolosuhteet tulee huomioida niin hoidon pituudessa kuin vaatetuksessakin.
- Ma Päiväkoti Mesikämmen
- Ti Tupurin päiväkoti
- Ke Päiväkoti Sinilintu
- To Ollikkalan päiväkoti
- Pe Piritan päiväkoti
Lapsen aloittaessa leikkipuistossa täytetään ilmoittautumislomake, jossa näkyy mm. niiden henkilöiden yhteystiedot, joihin voi tarvittaessa ottaa yhteyttä lasta koskevissa asioissa. Yhteystiedot tulee olla ajan tasalla ja muutoksista on syytä ilmoittaa leikinohjaajalle.
Leikkipuistoon tultaessa ja poistuttaessa lapsi ilmoitetaan ohjaajalle, jotta hänen läsnäolonsa ja poistumisensa varmasti tulee huomatuksi.
Mikäli lasta hakee joku muu kuin puistoon tuonut henkilö, tulee asiasta ilmoittaa ohjaajalle.
Mikäli pakkasta on -12 astetta tai enemmän, leikkipuisto on suljettu. Kovan tuulen ja pakkasen yhdistelmissä sovitaan erikseen hoitoajan pituus.
Sairaana lapsi ei voi osallistua toimintaan.
Lapsi on hyvä käyttää wc.ssä ennen puistoon tuloa.
Puistossa käytetään päiväkodin leluja. Sekaannusten välttämisesksi ei omia leluja tuoda leikkipuistoon
Puistotoimintaan ei kuulu ruokailua. Kotoa ei myöskään tuoda eväitä tai makeisia mukaan tai tarjottavaksi.
Leikkipuiston puhelinnumero
Arja Helala 044- 778 7963
Päiväkodin johtaja Pirjo Alm p. 044 778 7964


